Arska

Arska

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Penkitys 13.9


Vihdoin tuli käytyä penkissä ja paikkana Sundomin VN-dyno
Puitteet oli loistavat ja palvelu hyvä.

Tarkoitus oli hakea vain referenssiä ensi kauteen ja sen suurempia säätöjä ei tehty.
Samalta istumalta vedettiin kolme vetoa, joista ensimmäinen oli tunnustelua, eikä konetta kierrätetty rajoittajaan asti.
Tällä vedolla tuli kuitenkin paras tulos. Koneteho 194hp@6479rpm  235nm@5306
Johtunee koneen lämpenemisestä. mutta viimeinen veto oli jo huomattavasti huonompi.

Seokset seilasi jonkin verran ja välillä mentiin turhankin laihalle.
Huipputeho jää laatikon välityksiin nähden liian matalille kierroksille.
1/4 maililla maalia kohti puhti loppuu, eikä kone kierrä tarpeeksi.
Nokkaa on ajoitettu pari astetta myöhäiselle tätä konpensoimaan, mutta ei tunnu riittävän.
Pitää miettiä säädetäänkö lisää, vai vaihdetaanko nokka.

Käppyröistä voi kukin tehdä tulkintansa. Printeissä kaikki kolme vetoa päällekäin ja näkymää sekoittaa seoskäyrien syheröt, jotka on piirtyneet myös vedon lopusta takaisin päin. =(

Nyt voi sitten aloittaa purkuhommat. Tekniikan osalta tarkistusta ja suunnittelua. Korin kanssa pitää miettiä mitä tehdään ja mistä. Kaaret menee luultavasti vaihtoon ja kone/laatikko nousee ylemmäs.
Monenlaista muutakin on mielessä, mutta palataan niihen tuonnempana.



Pyöräteho



Koneteho